MLL:n Haapamäen yhdistys tiedote kotiin
ILTAPÄIVÄTOIMINTA huhtikuu 2012
puh. 050-5555 860
ILTIKSEN HUHTIKUUN SUUNNITELMIA
Kevät keikkuen tulevi ja maaliskin jo yritti maata näyttää, vaikka peittyikin vielä lumen alle :)
Muistattehan, että iltikseen haku kaudeksi 2012-2013 on edelleen käynnissä jatkuen 27.4. saakka. .Hakulomakkeita on saatavilla iltiksestä ja alakoululta. Toiminta on tarkoitettu siis 1. ja 2.lk:oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityistä tukea tarvitseville oppilaille.
VAIHTOVAATEASIAA!!
Nyt viimeistään olisi jokaisella lapsella oltava vaihtovaatteet iltiksessä! Lapset tulevat koulusta märissä vaatteissa iltikseen ja onkin tosi kurjaa lähteä ulos jo valmiiksi märissä kamppeissa. Käsineet, sukat ja alus- ja päällyshousut on vähintään löydyttävä vaihtovaatekassista!
Sitten tuleviin suunnitelmiin:
VK 13
Rai-ruohon ja virpomisoksien askartelua, metsäretkiä ja muutenkin paljon ulkona touhuilua. Keskiviikkona on Irjan salivuoro ja perjantaina omamme.
MLL:n Kevätkirppistapahtuma on jälleen lauantaina 31.3. klo 12-15 Haapamäen alakoululla. Luvassa temppurata, kirppismyyntiä, kahvio, VPK:n kalustoesittelyä, HPP:n ja Luonnonystävien ym, yhdistysten ja seurojen esittelyä ja toimintaa, makkaranpaistoa jne.
Tervetuloa mukaan koko perheen voimin! Myös LUISTINTEN PALAUTUS ON TUOLLOIN RUOKALASSA.
VK 14
Pääsiäisaskartelua koko viikon. Ke Irjan sali ja to KOKKIS. Torstaina myös viemme iltiksen pääsiäistervehdyksen Metsätähden väelle.
VK 15-16
Seuraamme aktiivisesti kevään tuloa ja lintujen muuttoa ja kirjaamme havaintojamme luontovihkoomme. Myös lintukisa alkaa..Jokainen lapsi saa myös askarrella oman linnunpöntön ja suunnitelmiimme kuuluu puhdistaa viime vuonna lähimetsään laittamamme pönttö.
Keskiviikkona ja perjantaina salivuorot, torstaina 19.4. KOKKIS.
VK 17
Lintukisan palkintojen jako. Paljon ulkoilua ja yhteisleikkejä. Loppuviikosta vapun odottelun merkeissä naamareiden ym. rekvisiitan tekoa ja seuraavan viikon tiistain vappubileiden suunnittelua. Tiistaina 30.4. lapset saavat halutessaan tuoda hieman herkkuja iltikseen. Vanhemmat määrittelevät jälleen sopivan määrän.
Tässäpä jälleen monenmoista suunnitelmaa, muutoksia tulee lasten toiveiden niin vaatiessa. Laittakaapa tekin toiveitanne ja ajatuksianne meille tiedoksi, otamme niitä mielellämme vastaan.
Terkuin Pirjo ja Virpi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti