Blogi on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Haapamäen yhdistyksen koululaisten Iltapäivätoiminnan.
Nuotiolla
Makkaranpaistopuuhissa...nam
torstai 13. joulukuuta 2012
Iltiksen joulukuun suunnitelmia
ILTAPÄIVÄTOIMINTA joulukuu 2012
Joulun tohinaa ja muutakin tiedotettavaa
Iltiksestämme...
Niinpä tämäkin lukukausu on etenemässä kohti loppua, mutta vielä ehdimme touhuta monenmoista:
13.12. on pikkujoulumme. Lapset saavat ottaa mukaansa pienen määrän herkkuja (vanhemmat määrittävät sopivan määrän), tonttulakki ja iloinen joulumieli olisi myös toivottavaa jokaisella olla mukana :).
Herkuttelemme, laulelemme joululauluja, kuuntelemme lasten tuomia lauluja (ainakin Robinia saamme ilmeisesti kuulla!), kisailemme ja leikimme tonttuleikkejä. Myös oman lelun saa jokainen lapsi tuoda mukanaan joulua juhlistamaan.
Vanhemmille, jotka tulevat hakemaan lastaan iltiksestä, tarjoamme mehua ja lasten leipomia pipareita.
14.12. ei ole iltistä, vaan me ohjaajat vietämme TYKY-päivää :)
VK:lla 51 askartelemme kaikenmoisia joulujuttuja lasten toiveiden mukaan, nautimme lumileikeistä ja viimeinen iltispäivä on sitten perjantai.
Toiminta jatkuu vuodenvaihteen jälkeen koulujen alkaessa.
HUOM!
Toimintamaksut muuttuvat vuoden alusta siten, että enää ei ole mahdollisuutta 3 h:n hoitomaksuun (60 €), vaan kaikki voivat olla 4h iltiksessä ja maksu on 80€/kk.
IHANAA JOULUNAIKAA KAIKILLE
JA
OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA !
toivottavat Pirjo, Virpi ja Tuula
sekä avustajamme Kimmo ja Ulla
tiistai 30. lokakuuta 2012
Hurja Halloween Haapamäen iltiksessä
BILEET...
Iltiksen Halloweenbileitä vietetään torstaina 1.11. klo 13.30-15.30.
Lasten toivotaan pukeutuvan hurrrrr...jan hauskasti ja omaperäisesti! Jos kotoa ei löydy asusteita, valmistamme niitä lasten toiveiden mukaan iltiksessäkin.
Pientä naposteltavaa (=karkkia, sipsejä tms. vanhempien sopivaksi katsoma määrä) , musiikkia ja iloista mieltä mukaan.
Tarjoamme kummallista syötävää, mielenkiintoisia kokemuksia ja hurjaa menoa.
Läksyjä emme tuolloin ehtine tehdä.
Perjantaina jatkamme vielä juhlintaa, jotta nekin lapsista, jotka torstaina eivät mukaan ehdi, saavat nauttia Halloweenin riemusta :)
VIETETÄÄN HAUSKA PÄIVÄ KAVEREIDEN KANSSA HASSUTELLEN!
terkuin Pirjo ja Virpi
Iltiksen tiedotuksia marraskuulle
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Haapamäen iltiksen tiedotuksia ja suunnitelmia lokakuulle...
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Syyskuun suunnitelmia...
torstai 16. elokuuta 2012
Iltiksen suunnitelmia elokuulle...
maanantai 28. toukokuuta 2012
- Vanhempien mielestä he saavat tietoa päivittäisestä toiminnasta riittävästi ja iltiksestä jaetut tiedotteet luetaan pääsääntöisesti hyvin.
- Ohjattuun toimintaan, mahdollisuuteen tehdä läksyt, leikkiä ja ulkoilla ollaan erittäin tyytyväisiä.
- Lapsen mahdollisuudesta osallistua toiminnan suunnitteluun ja välipalaan ollaan jonkin verran tyytyväisiä.
- Yhteistyö iltiksen ja kodin välillä toimii hyvin, mutta yhteistyössä koulun kanssa oli toivomisen varaa.
- Ohjaajiin ja heidän ammattitaitoonsa oltiin tyytyväisiä.
- Parannusehdotuksia ei vanhemmilta juuri tullut, mutta oli toivomus, että saataisiin lisää ohjaajia/ohjaaja.
- Kouluarvosanan toiminnalle saimme 9+
- Vastauksia palautui 6 kpl
- Iltikseen on kiva tulla ja siellä viihdytään.
- Säännöt ovat suurimman osan mielestä hyviä.
- Leluihin ja välineisiin ollaan tyytyväisiä
- Tiloja haluttaisiin lisää sisälle, mutta leikkipaikat ulkona koetaan hyviksi
- Välipala on lasten mielestä yleensä hyvä.
- Läksyjentekorauha on joidenkin mielestä huono ja siihen kaivattaisiin enemmän rauhaa
- Ulkoilua on riitävästi ja halutessaan saa levätä
- Kiusaamista esiintyy välillä, mutta siihen puututaan, jos lapset kertovat ohjaajille.
- Yhteisistä leikki- ja askartelutuokioista pidetään tai ei osata sanoa.
- Seurakunnan tuokiot ja kirjaston satutuokiot ovat vaihtelevasti pidettyjä ja ei pidettyjä.
- Ohjaajat ovat saaneet kiitosta.
maanantai 14. toukokuuta 2012
Iltiksen kevätretki Veturipuistoon
Retkipäivä on keskiviikko 30.5.2012.
Lähdemme kävellen puistoon koulun päätyttyä n. klo 12.45 ja palaamme takaisin viimeistään klo 16.15.
Eväät saamme mukaan iltiksestä ja syömme ne Veturipuistossa. Lapsi voi halutessaan ottaa mukaansa myös omia eväitä, esim. juotavaa (vesi- tai mehupullo) sekä hedelmiä. Rahaa voi ottaa mukaan vanhempien sopivaksi katsoman summan karkin tms. ostamista varten. Retki muutoin on lapselle maksuton. Lapsi huolehtii itse omien eväittensä ja rahan kuljetuksesta ja säilytyksestä.
Huolehdittehan lapselle säänmukaisen vaatetuksen.
Muistakaa ilmoittaa viimeistään perjantaina 25.5.2012 lähteekö lapsenne mukaan retkelle. Jos ilmoitusta ei tule, oletamme, että lapsi ei lähde mukaan. Lapsille jaetaan iltiksessä kotiin toimitettava tiedote asiasta.
Iloisin retkiterveisin
Pirjo, Virpi ja Hanna-Leena
Iltiksen suunnitelmia toukokuulle
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
MLL:n Haapamäen yhdistys tiedote kotiin
ILTAPÄIVÄTOIMINTA huhtikuu 2012
puh. 050-5555 860
ILTIKSEN HUHTIKUUN SUUNNITELMIA
Kevät keikkuen tulevi ja maaliskin jo yritti maata näyttää, vaikka peittyikin vielä lumen alle :)
Muistattehan, että iltikseen haku kaudeksi 2012-2013 on edelleen käynnissä jatkuen 27.4. saakka. .Hakulomakkeita on saatavilla iltiksestä ja alakoululta. Toiminta on tarkoitettu siis 1. ja 2.lk:oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityistä tukea tarvitseville oppilaille.
VAIHTOVAATEASIAA!!
Nyt viimeistään olisi jokaisella lapsella oltava vaihtovaatteet iltiksessä! Lapset tulevat koulusta märissä vaatteissa iltikseen ja onkin tosi kurjaa lähteä ulos jo valmiiksi märissä kamppeissa. Käsineet, sukat ja alus- ja päällyshousut on vähintään löydyttävä vaihtovaatekassista!
Sitten tuleviin suunnitelmiin:
VK 13
Rai-ruohon ja virpomisoksien askartelua, metsäretkiä ja muutenkin paljon ulkona touhuilua. Keskiviikkona on Irjan salivuoro ja perjantaina omamme.
MLL:n Kevätkirppistapahtuma on jälleen lauantaina 31.3. klo 12-15 Haapamäen alakoululla. Luvassa temppurata, kirppismyyntiä, kahvio, VPK:n kalustoesittelyä, HPP:n ja Luonnonystävien ym, yhdistysten ja seurojen esittelyä ja toimintaa, makkaranpaistoa jne.
Tervetuloa mukaan koko perheen voimin! Myös LUISTINTEN PALAUTUS ON TUOLLOIN RUOKALASSA.
VK 14
Pääsiäisaskartelua koko viikon. Ke Irjan sali ja to KOKKIS. Torstaina myös viemme iltiksen pääsiäistervehdyksen Metsätähden väelle.
VK 15-16
Seuraamme aktiivisesti kevään tuloa ja lintujen muuttoa ja kirjaamme havaintojamme luontovihkoomme. Myös lintukisa alkaa..Jokainen lapsi saa myös askarrella oman linnunpöntön ja suunnitelmiimme kuuluu puhdistaa viime vuonna lähimetsään laittamamme pönttö.
Keskiviikkona ja perjantaina salivuorot, torstaina 19.4. KOKKIS.
VK 17
Lintukisan palkintojen jako. Paljon ulkoilua ja yhteisleikkejä. Loppuviikosta vapun odottelun merkeissä naamareiden ym. rekvisiitan tekoa ja seuraavan viikon tiistain vappubileiden suunnittelua. Tiistaina 30.4. lapset saavat halutessaan tuoda hieman herkkuja iltikseen. Vanhemmat määrittelevät jälleen sopivan määrän.
Tässäpä jälleen monenmoista suunnitelmaa, muutoksia tulee lasten toiveiden niin vaatiessa. Laittakaapa tekin toiveitanne ja ajatuksianne meille tiedoksi, otamme niitä mielellämme vastaan.
Terkuin Pirjo ja Virpi
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Iltiksen kuulumisia maaliskuulle
MLL:n Haapamäen yhdistys tiedote kotiin
ILTAPÄIVÄTOIMINTA maaliskuu 2012
puh. 050-5555 860
ILTIKSEN KUULUMISIA JA
SUUNNITELMIA MAALISKUULLE
Ihanan rentouttava ja toivottavasti kiireetön hiihtoloma on sitten vietetty ja onkin aika suunnata katseet kevään nopeaan tuloon ja maaliskuun ihaniin aurinkopäiviin :)
VK 10
Ulkoilut jatkuvat mäenlaskupainotteisesti (vaihtovaatteet!). Myös curling-pelailua kokeilemme lähikentällä.
Keskiviikkona ja perjantaina on salivuoromme ja torstaina KOKKIS.
Viikon askartelu: Kipsityöt. Virpi on pois ma ja ke
VK 11
Leikit ja pelailut kavereiden kanssa pääosassa. Paljon ulkoilua ja metsässä tutkailemme eläinten jälkiä. Keskiviikkona Irjan salivuoro ja perjantaina oma. Pirjo pois ma.
Viikon askartelu: Rairuohoastia paperimassasta.
VK 12
Tasa-arvon päivänä 19.3. keskustelemme lasten kanssa hieman asiasta.
Ti kevätpäiväntasaus, kokeilemme vanhaa uskomusta; pysyykö kananmuna terävällä kärjellä pystyssä ilman tukea tuona päivänä??
Muutoin tuttuun tapaan mäenlaskua, hiihtoa/luistelua ja pihaleikkejä. Ke ja pe salivuorot, KOKKIS torstaina.
Viikon askartelu: Maalataan rairuohoastiat.
VK 13
Ma retki lähialueelle virpomisoksia etsimään, ti laitetaan rairuoho kasvamaan, ke Irjan sali ja pe oma salivuoromme.
Lumileikkejä, mäenlaskua ja muuta mukavaa yhdessätouhuilua niin sisällä kuin ulkonakin lasten toiveita kuunnellen ja mahdollisuuksien mukaan toteutellen.
Ottakaapa jälleen yhteyttä ja antakaa palautetta, kertokaa toiveitanne toimintamme suhteen jne.
T: Pirjo ja Virpi
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
ILTAPÄIVÄTOIMINTA helmikuu 2012
puh. 050-5555 860
blogi: hpkip.blogspot.com
ILTIKSEN KUULUMISIA JA SUUNNITELMIA HELMIKUULLE
Tammikuu on sitten loppusuoralla ja ihanat lumileikit ovat vallanneet iltiksenkin päähuomion. Mäenlasku on ollut toiminnassamme suuressa suosiossa, hiihtoa on pihapiirissä harrastettu aktiivisesti ja luisteluakin on suunnitelmissa kokeilla, jahka ehditään.
Helmikuussa on suunnitteilla seuraavaa:
VK 5
Ulkoilu jatkuu aktiivisena. Keskiviikkona liikumme salissa Irjan johdolla ja perjantaina luistelu/hiihto tai muuta touhuilua lähikentällä.
Viikon askarteluna on Tarzanin liaanipuu(?) ja lasten omat ideat tietenkin.
Perjantaina myös runoilemme Runebergin kunniaksi.
VK 6
Maanantaina juttelemme saamelaisista (6.2. on saamelaisten kansallispäivä),
keskiviikkona liikuttaa Irja, torstaina on kokkis ja perjantaina jälleen ulkoilemme lähikentällä lasten toivomalla tavalla (hiihto, luistelu, lumikasoilla tönkiminen).
Viikon askartelu on oman talon pienoismallin tekeminen.
VK 7
Ystävänpäivän muistaminen on alkuviikon pääasia; kortteja, pieniä lahjoja ja ystävänlehden tekeminen kuuluvat olennaisesti maanantaille ja tiistaille. Juttelemme myös ystävyydestä laajemminkin.
Keskiviikkona on Irjan vuoro leikittää lapsia ja iltikseen ilmoittautuminen kaudeksi 2012-2013 alkaa myös keskiviikkona. Tiedote ja hakemus pitäisi tulla jokaisen tulevan 2.luokkalaisen mukana kotiin helmikuun loppuun mennessä opettajan jakamana. Ottakaa yhteys iltikseen, jos näin ei tapahdu. Iltapäivätoimintaan ovat oikeutetut siis vain 1. ja 2. luokan oppilaat sekä erityistä tukea tarvitsevat lapset.
VK 8
Tällä viikolla iloksemme ja avuksemme tulee pari TET-harjoittelijaa yläkoulun 9.luokalta.Tiistaina vietämme laskiaista tuttuun tapaan mäkeä laskien, jos lapset vielä koulun mahdollisen laskiaisen vieton jälkeen jaksavat sitä tehdä. Keskiviikkona käymme tutustumassa Haapamäen hammashoitolan teemaviikon tarjontaan ja salissa liikuttaa Irja. Torstaina on kokkis. Perjantaina siivoillaan iltistä ja omia koreja ja aletaan odotella HIIHTOLOMAA!
Rentouttavaa lomaa kaikille :)
Terkuin Pirjo, Virpi ja Tuula
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
MLL:n Haapamäen yhdistys tiedote kotiin
ILTAPÄIVÄTOIMINTA tammikuu 2012
puh. 050-5555 860
Tuula Laurila: 040-8248035
Haapamäen Iltiksen suunnitelmia
tammikuulle...
VK 2
Iloitsemme vihdoinkin saapuneesta lumesta ja leikimme kaikenmoisia lumileikkejä; mäenlaskua, metsäleikkejä, lumilinnoja yms. Vaihdamme kuulumisia, siivoamme joulun pois ja iloitsemme jälleennäkemisestä.
Keskiviikkona liikumme salissa ja torstaina alkaa KOKKIS.
Viikon askarteluina ovat hamsteri ja kilpa-auto.
VK 3
Tämän viikon aikana lapsilla on mahdollisuus tuoda iltikseen oma kiva lelu. Kovin herkästi rikkoutuvaa lelua ei kannata tuoda.
Pidämme myös suunnittelupalaverin, jossa suunnittelemme lasten kanssa yhdessä tulevan kevään juttuja. Keskiviikkona on seurakunnan Irjan salivuoro ja perjantaina oma vuoromme salissa.
Viikon askarteluina ovat laskuvarjohyppääjä ja ompelukuvien teko.
VK 4
Aloitamme luistelun ja/tai hiihdon, riippuen siitä, mitkä varusteet kouluun on tuotu. Menemme lähialueen kentälle, mutta vähintään 5:n lapsen on tuokioon osallistuttava, muutoin ohjaaja ei voi irrottautua muusta ryhmästä. Luistelussa on kypäräpakko!
Keskiviikkona on Irjan sali, torstaina KOKKIS ja perjantaina joko sali tai luistelu/hiihto.
Viikon aikana askartelemme yhteisen akvaarion.
VAIHTOVAATTEET!!!!
Koskapa ulkoilemme JOKA PÄIVÄ, tulisi jokaisella lapsella olla VAIHTOVAATTEET iltiksessä.
Rukkaset, college-tms. -housut ja -paita, sukat ja pikkuhousut/kalsarit olisi hyvä löytyä jokaisen lapsen vaihtovaatekassista!
VANHEMPAINVARTIT
Nyt olisi mahdollisuus varata aika pienelle keskustelutuokiolle lapsenne asioissa. Tammi-helmikuun aikana joko aamupäivisin klo 10.30-11.30 tai iltapäivisin klo 16.00-17.30 (keskusteluaika n. puoli tuntia, tarvittaessa pidempäänkin). Joten jos tunnette tarvetta jutella rauhassa asioista, ottakaapa yhteys, niin varataan aika.
Tässäpä alkuvuoden asioita tälläerää.
Oikein ihanan lumisen valkeaa tammikuuta kaikille!
T: Pirjo, Virpi ja Tuula