MLL:n Haapamäen yhdistys tiedote kotiin
ILTAPÄIVÄTOIMINTA huhtikuu 2011
050-5555 860
ILTIKSEN KUULUMISIA HUHTIKUULLE
Kevät edelleen keikkuen tulevi ja maaliskin yritti maata näyttää, vaikka peittyikin vielä lumen alle.
Iltiksessä olemme leikkineet, pelailleet ja ulkoilleet vanhaan tapaan ja Papinahon Emman työharjoittelun puitteissa uusia tuulia haistellen. Myös TET(=työelämään tutustuminen)-tytöt olivat viime viikon apunamme ja oppimassa iltisohjaajan ammatin iloista työnkuvaa.
MUISTUTUKSEKSI JA TIEDOKSI:
Iltikseen hakeminen kaudeksi 2011-2012 on parhaillaan käynnissä. Viimeinen hakupäivä on 30.4.2011. Toimintahan on tarkoitettu 1. ja 2.lk:n oppilaille. Hakemuksia saa iltiksestä ja alakoululta.
Iltiksen kevään viimeinen toimintapäivä on keskiviikko 1.6. Laitamme tämän jo näin aikaisin tiedoksi, jotta pystytte ajoissa järjestämään lapsenne hoidon perjantain 3.6. osalta, joka siis on vielä koulupäivä.
Suuret kiitokset kaikille iltapäivätoiminnan arviointiin osallistuneille. Tulokset saamme huhtikuun loppupuolella, laitamme asiasta tietoa, jahka saamme ne.
Sitten huhtikuun suunnitelmiin:
VK 14
Liikuntaviikko. Emma suunnittelee erilaisia liikuntatapoja tuttuihin tiloihimme ja toimiimme :)
Keskiviikkona ja perjantaina saliliikuntaa.
VK 15
Laitamme rai-ruohon kasvamaan, käymme etsimässä pajunoksia lähialueelta ja askartelemme virpomisoksia .Meillä on parina päivänä myös kaksi opiskelijaa, Jaana Solmula ja Margit Salonen, tutustumassa toimintaamme ja he myös ohjaavat lapsia harjoittelunsa puitteissa. Keskiviikkona on salissa liikuntaa Irjan suunnittelemana, torstaina kokkis (klo 15.30-17) ja perjantaina askartelemme Margitin johdolla linnunpönttöjä.
VK 16
Pääsiäisaskartelua Jaanan johdolla, keskiviikkona salissa liikuntaleikkejä ja torstaina Jaana ja Margit ilahduttavat lapsia pääsiäiseen liittyvän esityksen välityksellä.
VK 17
Palauttelemme mieliimme pyöräilyn sääntöjä, siistimme ympäristöämme eli keräämme roskia lähialueelta, seuraamme tiiviisti kevään tuloa ja nautimme ulkoilusta. Torstaina on kokkis.
TIEDOKSI
MLL:n Haapamäen yhdistys järjestää koko perheen perinteisen KEVÄTKIRPPISTAPAHTUMAN alakoululla lauantaina 16.4. klo 11-14. Lapsille on temppurata, kasvomaalausta, ongintaa (järj.5.lk), virpomisoksien askartelua ym. ja ruokalassa on kirpputori- sekä kahviotoimintaa. Varaa itsellesi pöytä, ja tule myymään tarpeettomat tavarasi tarvitseville. Pöytiä voi varata Pietiläisen Katjalta p.0400-629297 tai s-posti katja.p@netti.fi. Pöytävuokra on 5€. Myös MLL:n vuokraluistinten palautus on tuolloin.
HAAPAMÄEN ILTIKSEN OMA BLOGI
Iltiksen oma blogi löytyy osoitteesta:hpkip.blogspot.com
Sieltä voit käydä lukemassa kuukauden tiedotteen sekä käydä katsomassa valokuvia ym. toimintaamme koskevaa aineistoa. Blogi alkaa ilmestyä huhtikuun alusta ja kuvia laitamme sinne, jahka niitä otamme.
Huhtikuun lasku on ohessa. Muistattehan merkitä viestiosaan kuukauden ja lapsen nimen! Tämä helpottaa merkittävästi Tuulan työtä maksuseurannan suhteen.
Tässä kaikki tälläerää, ottakaapa yhteyttä ja antakaa palautetta rohkeasti.
Jo keväisin terkuin
Pirjo, Virpi ja Tuula
sekä Emma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti